Tyyli


Olen monipuolinen ja ennakkoluuloton sanoittaja, jonka vahvinta osaamista ovat pop-, iskelmäpop- ja rock-sanoitukset. Sanoituksissani liikun eri tyylilajien, tunnelmien ja aiheiden välillä, ja pidän tärkeänä sitä, että jokaisella tekstillä on oma persoonallinen äänensä.

Luonto, elämänläheisyys ja aidot tunteet näkyvät vahvasti tuotannossani, mutta osaan tarvittaessa astua myös aivan toisenlaisiin maailmoihin. Sanoituksissani voi kohdata niin herkkyyttä ja syvyyttä kuin kepeyttä, huumoria ja ripauksen pinnallisuuttakin. Mukautan kirjoitustapani aina kappaleen, artistin ja tilaajan tarpeiden mukaan.

Luon syvällisiä ja herkkiä monitulkintaisia tekstejä sekä suoria arjen kuvauksia. Sanoitukseni ovat välillä melankolisia sekä hauskoja ja joskus niissä on naiviutta tai jopa tragikoomisuutta. Sanoituksillani haluan luoda kuuntelijalle mielikuvamatkan, tuoda huumorin avulla lohtua vaikeisiinkin aiheisiin. Pyrkimyksenäni on löytää rankoistakin aiheista valo. Kirjoittajana olen rohkea ja kokeilunhaluinen, tartun mielelläni myös haastaviin ja uudenlaisiin aiheisiin enkä pelkää astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Uskon, että parhaat sanoitukset syntyvät yhteistyössä – kuuntelemalla, oivaltamalla ja löytämällä juuri kyseiseen kappaleeseen sopivan näkökulman ja tarinan.

Luo kotisivut ilmaiseksi!